Monissa henkisissä kulttuureissa syntyi muutama vuosikymmen perustamisen jälkeen henkisiä juhlia, joiden tarkoituksena oli uudistaa ja levittää alkuperäistä tapahtumaa. Esimerkiksi vain harvat ihmiset olivat todistamassa Buddhan valaistumista. Mutta seuraavien vuosisatojen aikana lukemattomat ihmiset ovat liittyneet juhlaan ja luoneet siten henkistä voimaa omille impulsseilleen. 600 000 miestä ja yhtä monta naista ja lasta osallistui juutalaisten pakoon Egyptistä, ja siitä lähtien vuosisatojen aikana miljoonat ovat juhlineet pääsiäistä. Sama on tapahtunut Muhammedin muuton Medinaan ja joulu- ja pääsiäisjuhlien perustamisen yhteydessä. Nämä juhlat olivat erittäin tärkeitä hengellisten yhteisöjen ja kulttuurien leviämiselle ja kasvulle. Ilman niitä alkuperäiset tapahtumat eivät olisi johtaneet uusien kulttuurien syntyyn. (Kuvittele esimerkiksi, että joulua tai pääsiäistä ei olisi koskaan ollut, että et olisi koskaan juhlinut kumpaakaan, että tietäisit 2000 vuotta sitten tapahtuneesta vain joistakin historiallisista asiakirjoista.
Niin kauan kuin nämä juhlat eivät rappeudu tyhjiksi perinteiksi, vaan pysyvät todellisena henkisenä kokemuksena kaikille osallistujille, ne ovat voimanlähde koko vuoden ajan, inspiroivat ja yhdistävät kaikkia. Perinne ei tarkoita tuhkan palvomista, vaan liekin välittämistä eteenpäin.
Nykyään monet ihmiset ottavat tauon arjen stressistä. Jotkut lähtevät pyhiinvaellusmatkalle, toiset vetäytyvät luostariin joksikin aikaa, toiset osallistuvat intensiivikursseille meditaatiosta. Joillekin ihmisille tällaisessa hankkeessa osallistuminen voi olla rasittavaa ja outoa, mutta he eivät tekisi sitä, jos eivät kokisi, kuinka vaeltaminen teillä, rukoileminen tai meditoiminen johtaa sellaiseen henkiseen vahvistumiseen, joka joskus kestää läpi elämän.
Lähes sata vuotta ensimmäisen koulun perustamisen jälkeen Waldorf-koulut ovat nyt löytäneet samanlaisen yhteisöllisen, henkisen uudistumisen juhlan. Koulujen haasteena on, että uudistuminen on tapahduttava ilman, että koulut uhraavat ideoita, jotka ovat Waldorf-kasvatuksen ikuinen elämänlähde. Itse asiassa uudistumisen on lähdettävä näistä ideoista.
Jokainen koulu voi kehittää omanlaisen juhlan, riippuen siitä, miten se on kehittynyt. On esimerkiksi kouluja, joilla on hyvin taiteellinen suuntautuminen.
Michael Bauer -koulussa Stuttgartissa on ollut aikoja, jolloin seitsemän eurytmistä, kolme puhetaidon opettajaa ja viisi kuoronjohtajaa ovat työskennelleet yhdessä kuvanveistäjien, maalareiden ja puutyön opettajien kanssa. Tällainen koulu kehittää oman tyypillisen festivaalin, joka eroaa huomattavasti koulusta, jossa useat Witzenmannin* oppilaat ovat jättäneet jälkensä ja jossa opettajat kokevat, kuinka Steinerin teoksia opiskelemalla on mahdollista saavuttaa musiikillisen ajattelun muoto, joka elvyttää koko organisaation. Ja sitten on kouluja, joissa Goethen ajatukset luonnontieteistä ovat suuressa roolissa, tai kouluja, joissa painotetaan uskonnollista elämää. Tämän suuren monimuotoisuuden valossa seuraava ehdotus on vain yksi mahdollinen vaihtoehto.
Jos esimerkiksi opettajakollegio päättäisi opiskella säännöllisin väliajoin Waldorf-opettajien alkuperäisen, vuonna 1919 pidetyn koulutuskurssin kokonaisuudessaan, se vapauttaisi uutta energiaa ja olisi myös lisäperusta keskinäiselle luottamukselle.
Peruskiven juhla
Kerran vuodessa kaikki opettajat ja kiinnostuneet koulun vanhemmat voisivat kokoontua ja käydä läpi neljäntoista peräkkäisen päivän aikana kolme alkuperäistä kurssia: The Study of Man, Practical Advice to Teachers ja Discussions with Teachers. (Ihmisoppi)
Tekemällä tämän yhdessä palaisimme suoraan Waldorf-kasvatuksen lähteelle, suoraan Waldorf-opetuksen ytimeen, jotta voisimme luoda ideoita uudistuksille. Tällaisen työskentelyn vaikutus ei ole sama kuin jos yksilöt opiskelevat perusperiaatteita yksin. Se on kokemus, joka yhdistää yhteisön.
On olemassa erilaisia tapoja järjestää tällainen peruskiven juhla, riippuen ihmisistä ja olosuhteista. Pelkästään luentojen kuunteleminen kestää noin 45 minuuttia. Teoriassa on siis mahdollista kuunnella kolme päivittäistä luentoa klo 10–13.
Useimmat ihmiset pitävät tätä nykyään outona. Pelkästään kuunteleminen ja niin suuren määrän tiedon omaksuminen niin pitkän ajan kuluessa on heille liikaa, eikä se tyydytä heidän tarvettaan rationaaliseen ymmärrykseen ja keskusteluun.
Siksi jokaisen luennon lopussa voisi varata 20–30 minuuttia keskusteluun. Vaikka tämä on edelleen liian lyhyt aika, se riittää antamaan kuvan siitä, miten yksilöt ovat kokeneet kuulemansa. Ja tämä yhdistää yhteisön tavalla, jota ei voi korostaa liikaa. Vaikka aikaa olisi kymmenen tuntia, se ei riittäisi luentojen perehtymiseen tieteellisellä tavalla.
Vuonna 1919 Steiner piti luentoja keskeytyksettä, lukuun ottamatta keskusteluja opettajien kanssa. Vakava tieteellinen arviointi alkoi vasta myöhemmin. On parempi pitää nämä kaksi lähestymistapaa, intensiivinen kuuntelu (yli 40 luentoa 14 päivässä) ja tieteellinen tutkimus, erillään toisistaan sen sijaan, että ne sekoitettaisiin, jolloin luetaan lyhyt ote ja kommentoidaan sitä spontaanisti.
Teoksen tieteellinen tutkiminen on erillinen tehtävä, joka on tehtävä kuukausittain. Vuosirytmi on vahvempi ja puhtaampi, mikä tarkoittaa luentojen kuuntelemista ilman kommentteja, kuten vuonna 1919.
Festivaalin jokaisen päivän rutiini riippuisi erityisvaatimuksista. Iltapäivät voitaisiin viettää työskentelemällä yhdessä koulurakennuksessa ja pihalla.
Muita vaihtoehtoja ovat taiteellinen työ, retket tai yksinkertaisesti vapaa-aika. Joillakin iltaisin voitaisiin järjestää kulttuuritapahtumia, jotka vahvistavat festivaalin henkeä. Kaikki tämä vaihtelee koulusta toiseen. Perheitä ei pidä laiminlyödä, eli lapsille on järjestettävä päivähoito ja perhe-elämälle on varattava riittävästi aikaa.
(Tämä näkökohta ei ehkä ole niin tärkeä kouluissa, joissa yli kaksi kolmasosaa opettajista on lähellä eläkeikää.)
Jos tätä festivaalia ei ole mahdollista järjestää 14 peräkkäisenä päivänä vuosittain, on olemassa vaihtoehtoja, kuten 14 päivän jakaminen kahden, kolmen tai neljän vuoden ajalle. (ks. liite II) Riippumatta siitä, miten tämä perustava festivaali järjestetään tulevaisuudessa, se johtaa opettajien ja vanhempien henkisen yhtenäisyyden vahvistumiseen. Ja tämä henkinen yhtenäisyys pitää loitolla sielumme syvällä piilevät erottavat tekijät. Nämä kaksi polkua täydentävät siis toisiaan: yksilön pyrkimys murtaa syvälle juurtuneet käyttäytymismallit sekä yhteisöllinen juhla.
Tämän konseptin pedagoginen merkitys ei ole tämän kirjan aihe, vaan se käsitellään erillisessä teoksessa tulevina vuosina. Tämä kirja kertoo, kuinka yhteisöllisyys ja tiimihenki kehittyvät Waldorf-kasvatuksen ytimestä. Kyse on oikean välineen löytämisestä henkisen johtajuuden tuomiseksi kouluun.
* Herbert Witzenmann (1905–1988) oli antroposofinen filosofi. Hänen pitämillään kursseilla ja kirjoillaan ”Intuition and Observation I and II” hän inspiroi useita antroposofeja ja Waldorf-opettajia Saksassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa kun annat palautetta ja kerrot ajatuksistasi!