maanantai 12. syyskuuta 2016

3. Lyhyt historiakatsaus

Rudolf Steiner
Ensimmäisen steinerkoulun avaamisesta (vuonna 1919) aina Rudolf Steinerin kuolemaan saakka (vuonna 1925)  täytyy kaksi eri osa-aluetta koulun toiminnassa erottaa selkeästi toisistaan; opetus sekä koulun johtaminen. Opettamisen suhteen Steiner puolusti hyvin selkeästi opettajan vapautta. Viranomaisen tai rehtorin ei sopinut vaikuttaa siihen, sillä he eivät tunne opetettavia lapsia. Se mitä luokassa tapahtuu on herkkä opettajan ja oppilaan yhteispeli, jota on mahdotonta ohjata ulkoa käsin.

Tietenkin tällä vapaudella on rajansa ja lainsäädäntö ja säännökset määräävät opettajien toimintaa. Esimerkiksi opettaja ei saa lyödä lasta Saksassa (eikä Suomessa!) ja monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa oppilasta ei saa edes koskettaa - opettajilta otetaan sormenjäljet varmuuden vuoksi. Useissa maissa on lähes kaikissa asioissa vähimmäismääräykset, joita tulee noudattaa. Steinerkoulut eroavat suuresti toisistaan siinä miten asioita hoidetaan; toisissa kouluissa on seikkaperäiset selvitykset toiminnan luonteesta kun taas toiset koulut reagoivat vasta kriisitilanteessa. Esimerkiksi, jos opettaja menettää vanhempien ja työyhteisön luottamuksen, toimenpiteisiin saatetaan ryhtyä nopeasti, hitaasti tai ei ollenkaan. Joskus opettajaa autetaan ja tilanne paranee, joskus hänet erotetaan. Joskus taas mitään ei tapahdu, vaikka esim. erottaminen olisi kaikille parempi ratkaisu. Kysymykseksi jää, kuka vastaa näistä päätöksistä? 

Aluksi meidän tulee muistaa, että opettaja on vastuussa kaikesta mitä hän opettaessaan tekee, ja tässä hänellä myös on suurin mahdollinen vapaus. Jokainen opettaja on tavallaan oma rehtorinsa.  Kasvatuksellisesti Steiner ei halunnut ylhäältäpäin johtamista, joka on täysin erilainen lähestymistapa siihen nähden mihin useat kunnallisten ja valtiollisten koulujen opettajat ovat tottuneet saadessaan tiukat ohjeet noin joka kolmas vuosi siitä mitä, ja miten heidän tulee opettaa.



Tästä huolimatta steinerkouluissakin toimii ylemmän johtamisen muoto, tai korvaava johtamisen elin, kuten Steiner itse sitä kutsui. On tunnettua, että Steiner piti erittäin intensiivisen harjoituskurssin ensimmäisille kahdelletoista opettajalle kaksi viikkoa ennen ensimmäisen koulun avaamista. Joka aamu pidettiin antroposofinen luento ihmisopista, joka yhdessä iltapäivän käytännön harjoitusten, sekä opettajien seminaarikeskustelujen lisäksi on steinerpedagogisen opetuksen perusta. Steinerin mukaan tähän koulutukseen osallistumisen oli tarkoitus korvata johtava taso koulussa. Hän sanoi; ”todellisessa opettajain tasavallassa me emme voi piiloutua ylempää tulevien sääntöjen taakse, vaan meidän tulee kehittää itsessämme siihen se, joka tekee täyden vastuun kantamisen mahdolliseksi, ja joka antaa meille täyden vastuun siitä mitä meidän tulee tehdä. Jokaisen täytyy olla itse täysin vastuussa. Emme tarvitse johtavaa tahoa, jos työskentelemme tällä kurssilla oppiaksemme sen mikä tekee koulusta toimivan.” (Rudolf Steinerin puheesta 20.8.1919)

Steinerin ihmisopin miettiminen ja sen syvällinen meditointi oli oleva se asia, josta jokainen opettaja sai kasvatuksellisen tietämyksensä. Tätähän opettajat tarvitsevat;  ihmisen ymmärtämisestä nousevia ajatuksia, jotka ovat kasvatuksellisesti hedelmällisiä. Ja nämä ajatukset nousevat nimenomaan ihmisen ymmärtämisestä.

Tämä  erityinen tapa ymmärtää oppilaita antaa jokaiselle opettajalle välttämättömät kasvatukselliset ja opetukselliset ideat, eikä opettaja tarvitse inspiraation lähteen vuoksi ulkopuolelta tulevia määräyksiä. Varmuus ihmisen tuntemuksessa sekä kasvatuksellinen inspiraatio joka sen pohjalta syntyy, ohjaavat opettajaa ja samalla yhdistävät hänet muiden opettajien yhteisöön. Kun käskyjä ei annetta ulkopuolelta saa opettaja olla luova ja vapaa. Hän on ihmisopin kautta inspiroitunut tuottamaan omat kasvatusideat, jotka vain tämä opettaja voi tuottaa omalle, erityiselle oppilasjoukolleen. Joten sen sijaan, että opettajaa käsketään tekemään jotain, on hän itse luonut itselleen luovan tavan opettaa, joka taas on syntynyt hänen syvästä ihmisen tuntemuksestaan sekä oppilaista joiden kanssa hän työskentelee.

Mitä opetukseen tulee, steinerkoulussa ei ole rehtoria* sillä jokainen opettaja on oma johtajansa, joitakin yllä mainittuja poikkeuksia lukuunottamatta. Ensimmäisessä steinerkoulussa näin ei kuitenkaan ollut. Oli nimittäin selvää että Rudolf Steiner johti koulua. Hän edusti koulua julkisesti sekä teki päätökset siitä, mitä koulussa tehtiin. Hän itse päätti henkilöstön sekä koulun käytänteet. Vuonna 1919 hän antoi koululle sen perusmuodon ja nimitti sen ensimmäiset opettajat. Myöhempinä vuosina hän nimitti lisää opettajia, mutta keskusteli valinnoista myös vanhojen opettajien kanssa. Hän ei pelännyt tehdä selväksi olevansa koulunsa johtaja. Tämän hän osoitti esimerkiksi kommentillaan, jossa hän tuo esille huolensa opetuksesta; "Niinpä minä steinerkoulun rehtorina vaadin, että kirjaan kirjoitettu tiede pidetään poissa luokkahuoneesta."**

Steinerkoulujen määrän kehitys maailmanlaajuisesti

Nykypäivänä on toisin. Useimmissa kouluissa koulun käytännöt, sekä esimerkiksi henkilökuntaa koskevat päätökset ('potkut, palkkaukset, ylityöt, jne.'), keskustellaan ja päätetään edelleen opettajain kokouksessa.*** On helppo ymmärtää, miten tästä tuli tapa kun tutkii vanhoja konferenssidokumentteja vuodesta 1919 vuoteen 1924. Silloin huomaa, että vaikka Rudolf Steiner olikin koulun rehtori, hän pysytteli taka-alalla ja näki itsensä enemmänkin ohjaajana, joka halusi antaa vastuun koulun pidosta opettajille itselleen. Alla on ote kirjeestä johon usein viitataan, ja jonka Steiner kirjoitti opettajille 15.3.1925, kaksi viikkoa ennen kuolemaansa;

’Hyvät steinerkoulun opettajat,
Teistä erossa oleminen näin pitkään on vaikeaa. Ja nyt minun on asetettava päätösten teko, mihin itse luonnollisesti olen aina ottanut osaa, teidän käsiinne…’

Näissä Steinerin sanoissa piilee ongelma. Toisaalta hän sanoo olleensa vain osallisena päätösten tekoon, mutta toisaalta Steinerin on nyt annettava vastuu päätöksistä opettajille. Henkilö, joka on ollut tasa-arvoisena osallistujana päätösten teossa, ei voi olla se joka antaa toisille luvan päätösten tekoon. Tällainen henkilö nähdään sen sijaan useimmiten johtavassa asemassa olevana. Tähän ongelmaan palaamme myöhemmin. Samassa kirjeessä Steiner myöhemmin kirjoittaa;

"se, mitä olemme yhdessä tehneet,
luo nyt voimaa opettajien keskuudessa,
voimaa jatkaa eteenpäin omassa kollegiossanne."

Rudolf Steiner viittaa opettajiin "omassa kollegiossanne", toisin sanoen hän ei sano, miten tulee jatkaa, eikä anna edes mitään ohjetta. Hän jättää päätöksen opettajille. Hän ei nimeä seuraajaa itselleen, mutta ei hän myöskään käske heitä tekemään päätöksiä yhdessä. Hän ainoastaan antaa vapauden opettajille päättää, miten koulua tulee johtaa tulevaisuudessa. Sen sijaan hän asettaa pyynnön, että se voima ja henkinen ulottuvuus jota tähän saakka on työstetty, säilyy hengissä. 

Opettajien tuli siis tehdä päätös jatkosta, ja sen sijaan että he olisivat päättäneet valita Steinerille seuraajan, he päättivät jatkaa koulun johtamista yhdessä. Oliko tämä päätös oikea?

Tässä kirjassa väitän, että tuo päätös ei ollut paras mahdollinen. Tietenkin kaiken tekeminen yhdessä kuulostaa hyvältä. Tulen osoittamaan, että yhteisjohdolla on selkeitä hyviä puolia rehtoriin nähden, sillä se tuo voimaa arvoihin joita haluamme ylläpitää. Toisaalta, yhteisön yhteisjohtaminen on haastavaa. Ensin on päätettävä, miten asioita johdetaan. Kuinka yhteisö johtaa koulua?  Jo pelkkä termi ’yhteisjohtajuus’ on ristiriitainen. Vuorikiipeilyopas johtaa yleensä henkilöitä jotka eivät ole vuorikiipeilyoppaita. Kuka johtaa silloin, jos kaikki olisivatkin kiipeilyoppaita? Valittaisiinko joku johtajaksi? Vaihdettaisiinko johtajaa vähän väliä? Eikö kukaan ota omiin käsiinsä johtoa silloin kun kaikki pysähtyvät keskustelemaan jokaisesta päätöksestä yhdessä kesken matkan? Entä jos pitäisi päättää nopeasti ja yksimielisyyttä ei löydy, otetaanko mukaan äänestyskäytäntö?

On useita tapoja järjestää yhteisjohtajuus, mutta suurin kysymys on, miten se toimii parhaiten. Steinerkouluille asia ei ollut selvä aluksi, eikä ollut edes selvää pitäisikö asioita hoitaa yhdessä vai valita rehtori. Rudolf Steinerin ilmaus 'omassa kollegiossanne' tarkoitti yhteistä työskentelyä koulun johtamisessa ja sen työn synnyttämän sisäisen voiman vaikuttamista.


_____

PP kommenttiraita:

*
Suomessa kaikissa kouluissa on lain määrämä rehtori, joka vastaa koulun toiminnasta. Laki ei kuitenkaan estä sitä, etteikö koulun johtamista voida tehdä yhteisesti. Etenkin kun kyse on pedagogisesta johtajuudesta (mikä on aivan äärimmäisen kiinnostava asia) pitäisi miettiä mitä se on ja miten se hoidetaan - ettei se jää oman onnensa nojaan.

**
Kuten Weberkin viitteissä huomauttaa, tätä asiaa ei saa käsittää väärin. Steiner ei halunnut tiedettä pois luokkahuoneista. Hän halusi, että tiede olisi elävää luokkahuoneessa - ei kuollutta kirjan tekstiä. Tämä esimerkki on mukana näyttämässä, että Steiner todella esitti koulun johtajana pedagogisia vaatimuksia opettajakunnalle.

***
Useimmissa Saksan ja kaikissa Suomen steinerkouluissa kouluyhdistyksen hallitus on laillisesti vastuussa koulun henkilöstön työsuhteista. Se, miten käytännössä asioita hoidetaan varioi paljon eri koulujen välillä. Opettajakunnalle annettevassa vastuussa palkkauksen ja erottamisen yhteydessä on oltava tarkka, jotta esim. yksityisyyden suojaan liittyvät asiat tulee huomioitua.

pp