9. Kaikki osallistuvat - mutta kuinka?

Monet ihmiset ovat huolissaan siitä kuinka he voivat olla tyytyväisiä päätökseen, jos yksi ihminen tekee sen heidän puolestaan. Tämä on väärä tapa ajatella. Esimerkki uuden palkkasysteemin luomisesta on hyvä esimerkki (kts. luku 7).

Koska päätöksestä vastuussa olevat kaksi ihmistä harkitsivat ja käsittelivät jokaisen näkökulman, he olivat tietoisia jokaikisestä yhteisön jäsenestä. Tämä tarkoitti myös niitä jäseniä, jotka olivat täysin vastakkaista mieltä kyseessä olevasta asiasta. Ainakin he tiesivät, että delegaatit olivat tietoisia heidän argumenteistaan. Juuri tässä on ero äänestämiseen. Voin tuntea, että ajatukseni ja näkökulmani otetaan huomioon ja punnitaan, eikä minua missään vaiheessa kutisteta pelkäksi numeroksi. Ehkäpä asiaa päättämään valitut henkilöt löytävät parempia argumentteja kuin omani. Mutta siltikään he eivät laske minua vain yhdeksi ääneksi. Päinvastoin, juuri kuten Schiller toivoi, he nimenomaan punnitsevat eri näkökantoja kuin laskevat ääniä. He kantavat ajatuksissaan koko yhteisöä ja näin se voima ja vastuu, jonka he tuovat tehtäväänsä elää koko yhteisössä. Niinpä jokainen yhteisön jäsen osallistuu paljon enemmän päätöksen tekoon, kuin ikinä olisi edes mahdollista äänestysmenettelyssä.

Yhä keskustellaan asioista ja kootaan erilaisia näkökulmia niihin. Vain äänestämistä ei ole. Tilalle tulee kolmiosainen epäitsekkyyden prosessi.

Ensin: Jokainen henkilö antaa kaiken luottamuksensa valittujen delegaattien käsiin.
Toiseksi: Jokainen henkilö luopuu omasta edustaan
Kolmanneksi: Vastuullinen päätöksentekoprosessi tulee osaksi delegaattien sielua ja henkeä - 'ei itselle vaan yhteisölle'.

Joten, milloin minä, yksittäisenä yhteisön jäsenenä, tunnen olevani osallistunut tiiviisti päätöksentekoon?

• Tunnenko olevani osallistunut kun voin esittää kaikki näkökantani asiasta ja ottaa sen jälkeen osaa äänestykseen, vai
• onko se silloin kun esitän näkökantani ja asetan luottamukseni päättämään asetettujen henkilöiden käsiin, tietäen, että minun  näkökulmani elää heidän tietoisuudessaan?

Jos onnistut kokemaan jälkimmäisen, silloin tunnet yhteisön hengen paljon vahvemmin.

______

6. Enemmistöpäätösperiaatteen ydin

Ensimmäisen steinerkoulun opettajat olisivat pudistelleet noloina ja kauhuissaan päätään, jos heidän olisi pitänyt käyttää kokouksissa äänestyskäytäntöä. Eikä syyttä, sillä enemmistön päätös on aina kaksipiippuinen asia. Sen käyttämisessä  on kuitenkin yksi hyvä puoli; se päättää loputtoman väittelyn, mutta vaatii myös hintansa. Usein sitä hintaa ei kuitenkaan huomata. Nykyajan demokraattisissa valtioissa enemmistön päätösvalta on jo sisäistetty käytäntö, jopa niin, että siitä on tullut meille sokea piste.

Demokratiasta puhuttaessa meidän on ensin selvitettävä eräs sekaannus sitä koskien. Seuraavassa en kritisoi demokratiaa, mutta yritän selventää sitä käsitteenä, sillä enemmistön päätösvalta sekä demokratia ovat eri asioita,vaikkakin niistä puhutaan usein samana asiana. Jos päätämme esimerkiksi oppilaiden kanssa asioista, emme päätä demokraattisesti vaan itseasiassa toimimme demokraattisella tavalla antamalla enemmistön päättää sen sijaan että yksi henkilö päättää kaikkien puolesta. Demokratiahan sanana tarkoittaa itseasiassa kansan ääntä kuninkaan äänen sijasta. Demokratiaa käytetään kuitenkin usealla eri tasolla, esimerkiksi valtiollisella- (macro democracy), yritys ja yhteisö- (mesodemocracy), sekä henkilökohtaisen elämän tasolla (micro democracy).  Toimivia käytäntöjä ei välttämättä voi tasojen välillä siirrellä vapaasti, ja tässä tekstissä käsitellään vain mesotasoa, eli yhteisödemokraatista päätöksentekoa.

Koska enemmistön päätösvalta valtiollisella tasolla on totuttu käytänne asioiden hoitamisessa, olemme unohtaneet sen ongelmakohdat mitä tulee yhteisöllisen tason päätöksiin tällä tekniikalla. Kun osallistujat keskustelevat asioista, he tuovat puheenvuoroissaan esille oman elämänkokemuksensa ja toiveensa sekä kiinnostuksensa aiheet sekä siihen mennessä oppimansa asiat. Samat ajatukset eri ihmisten kertomina voivat olla täysin erilaiset. Kun asiasta äänestetään, henkilöstä tulee kuitenkin vain numero paperilla ja kaikki äänet ovat samanarvoisia lopullisessa laskennassa. Oikeassa elämässä tilanne on kuitenkin eri, sillä henkilöllä jolla on vain vähän tietoa ja kokemusta käsiteltävästä aiheesta ei ole siinä tilanteessa samanarvoinen kommentoija, kun henkilö, jolla on laaja ihmistuntemus ja kokemus. Lisäksi on eri asia, jos mietitään koko yhteisön hyväksi toimimista tai jos kanta tuodaan esille itsekeskeisessä mielessä. Nämä asiat eivät tule huomioiduiksi äänten laskennoissa.

Rudolf Steiner sanoi "Minuus haluaa tulla tasa-arvoiseksi, itsenäiseksi. Mutta kun henkilö hyväksyy parlamentarismin, hän tuhoaa minuutensa kun hänen omasta tahdostaan tulee pelkkä äänestyksen ääni. Minuus loppuu sillä hetkellä kun yksilön tahdosta tulee ääni. Äänestämällä hän tappaa elävän sielussaan." (Ja tässä Steiner ei kritisoi parlamentarismia, vain äänestämistä).

Yksinkertaistettuna: äänestäminen häivyttää yksilön. Tätä ei useinkaan huomioida, sillä vaikka tänä päivänä emme puhu kuoleman prosesseista äänestämisen yhteydessä, emme voi kieltää sitä tosiasiaa, että yksilöt muuttuvat pelkiksi numeroiksi kun äänestystulokset lasketaan.

Samalla tavalla kun käytämme mikroskooppia nähdäksemme bakteerin todellisen muodon, voimme äänestämiskäytäntöä tutkimalla huomata sen henkilöä vähättelevän luonteen. Ihmiset eivät ole numeroita eivätkä halua itseään kohdeltavan sellaisena. Me hyväksymme tämän, mutta samalla menetämme hiukan yksilöllisyydestämme. Siksi äänestäminen on käytännöllistä, mutta ei ideaali toimintatapa. Makrotasolla on hyvinkin mahdollista äänestää monista asioista onnistuneesti, mutta keskitasolla äänestäminen voi olla käytännöllistä, mutta ei tyydyttävää, sillä se ei palvele henkilöä kokonaisuutena. Luultavasti tästä syystä se tulee myös jäämään historiaan toimimattomana, yksilöllisyyttä vähentävänä päätöksentekomuotona. Friedrich Schiller kuvaa kirjoituksessaan ’Demetrius’(1805) äänestämiskäytäntöjä huonoina sillä ’vaihtoehtoja tulee punnita, ei laskea niitä’. Tämä on täysin uusi ajattelutapa totuttuun verrattuna, mutta samalla mahdollinen tulevaisuuden viisaus.

Tiivistettynä

1. Yhteispäättämisen ideaali johtaa yleisesti yksilön vähenevään vastuuntunteeseen.
   
2. Jos halutaan tehdä tärkeitä päätöksiä yhdessä, kolme asiaa on huomioitava; kaikkia vaihtoehtoja täytyy olla aikaa miettiä, on nostettava esiin inspiroivia ideoita jotka vakuuttavat kaikki, sekä muun muassa täytyy olla kyky asettaa oma etunsa viimeiseksi. Kun nämä kolme osa-aluetta päätöksenteossa puuttuu, yleensä päätetään enemmistön tahdon mukaan.
   
3. Kun äänestetään enemmistön mielipide, ei ole väliä kuka on mitäkin mieltä asiasta. Yksilölliset erot ja osaaminen jätetään huomiotta.

Kun henkilöllä on vähemmän vastuuta ja hänen erityiset osaamisalueensa jätetään huomaamatta, on löydettävä vaihtoehtoisia tapoja päätöksentekoon. Edellä kuvatulla tavalla toimiva yhteisö ei toimi parhaalla mahdollisimmalla intensiteetillä.  Kekseliään yhteisön sijasta se vaikuttaa enemmänkin keskiaikaiselta klaanilta.  Jotain parempaa on oltava olemassa.