13. Kiperiä päätöksiä

Koulun johtaminen yhdessä voi olla ihana asia, jos sen todellakin hoitaa kuninkaiden tasavalta. Mutta jos sitä ei hoideta niin, se juuttuu jonnekin yhteispäättämisen puoliväliin ja halvaannuttaa itsensä. Tämä näkyy selvimmin silloin kun päällä on kriisi tai täysi konflikti joka koskee yhtä kollegaa.

Jos steinerkoulunopettajalle on vaikeata tehdä päätös siitä, että palkkaako uuden kollegan vaiko ei – niin silloin on aivan varmasti vielä paljon vaikeampaa ottaa vastuu jonkun irtisanomisesta. Kukaan ei nauti kollegan erottamisesta. Joten on helppoa ymmärtää miksi ihmiset niin mielellään piiloutuvat yhteispäätöksen taakse tällaisissa asioissa. Siitä huolimatta etenkin tällaisissa asioissa on oleellista, että vastuu on henkilöitynyt.

On olemassa kouluja, jotka ovat eri syistä tehneet näin. Yksi syistä on se, että sille kollegalle, joka on kyseessä, vanha malli on kaikista pahin vaihtoehto, se on kuin muinaisen Kreikan ostrakismos oikeudenkäynti. Debatti voi kulkea oikeudenmukaisia latuja, mutta se voi helposti luiskahtaa sieltä pois ja muuttua järjettömäksi. Yksi ajattelematon sana on usein tarpeeksi. Yhdenkään kollegan ei tulisi käydä läpi tällaista – tässä on kyse henkilön oikeusturvasta.

Toiseksi, asian käsittely isossa porukassa johtaa lähes aina eri leirien muodostumiseen. Se puolestaan tekee objektiivisen päättämisen vaikeaksi. Melkein aina käy niin, että joku ryhmä kollegoita liittyy yhteen solidaarisuussyistä. Se  voi johtua siitä, että he ovat ystäviä kyseessä olevan kollegan kanssa, tai he ovat pahoillaan hänen puolestaan, tai he ovat peloissaan siitä, että he löytävät itsensä vastaavasta tilanteesta. Ja tämä solidaarisuus on jotakin, joka vain näyttää siltä, että sillä olisi jotain tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa. Sinä puhut pinteessä olevan kollegasi puolesta: hyvä ystävä, kiva ihminen, vaikka et ole koskaan nähnyt yhtäkään hänen oppituntiaan tai et ole yrittänyt järjestää hänelle koskaan apua, kun homma ei ole sujunut. Lyhyesti – ilman tervettä harkintaa sinä puhut henkilön puolesta siihen pisteeseen asti, missä kollegan pois potkimisen ehkäisemisestä on tullut tärkeämpää kuin oppilaiden ja opettajien hyvinvoinnista.

Toisaalta voi tapahtua juuri päinvastoin. Silloin näyttää siltä kuin kaikki se kritiikki, jonka yleensä pidät sisälläsi kollegoitasi kohtaan keskittyykin tähän yhteen kollegaan ja kaikki patoutunut energia vyöryy hänen yli kuin vuorovesi. Ja kun leirit on kerran valittu, niin on suuri mahdollisuus sille, että homma leviää ja kasvaa edelleen, päättyen valtavaan kriisiin, joka vie valtavasti energiaa. Vaiheet joita tällaisessa konfliktissa käydään läpi on kuvattu Friedrich Glasl'n kirjassa Conflict Management.

Välttyäkseen tämän kaltaisilta kiusallisilta tilanteilta jotkut koulut ovat alkaneet delegoida vaikeat ja herkät kysymykset koskien kollegoiden tulevaisuutta pienelle ryhmälle, joka nauttii kaikkien osapuolien luottamusta.  Yksityiskohdat eivät ole tässä niin tärkeitä. Mutta se, kuinka tehtävä hoidetaan on pääasia. Tarvitaan sosiaalista luovuutta ja tahdikkaita menettelytapoja. Erityisesti herkissä tapauksissa, joissa kollega mahdollisesti joutuu lähtemään on vieläkin tärkeämpää että ilmenee inhimillinen laatu luottamuksessa ja aidossa vastuun kantamisessa. Ja vielä lisäksi, asiaa hoitavat estävät koko yhteisöä joutumasta koko ryhmää koskevan konfliktin pyörteisiin.

Oletetaan, että opettaja X on valvonut kollegaansa Y:tä intensiivisesti vuoden ajan ja on tullut siihen tulokseen, että Y:ltä puuttuuopettajan perustaidot ja laatu – esimerkkinä; ei tarpeeksi itsetietoisuutta tai tietoisuutta oppilaista. Sitten hän yrittää saada Y:n ymmärtämään tämän. Parhaassa tapauksessa Y on samaa mieltä ja saavutetaan päätös, jossa Y lähtee koulusta hyvässä yhteisymmärryksessä.

Mutta tilanne voi helposti olla myös se, että Y ei ymmärrä, eikä hyväksy X:n tuomiota. Silloin tilanne muuttuu vaikeaksi X:lle. Mutta X:n ei pidä hälventää vastuutaan, eikä missään nimessä pelastautua yhteisöpäätöksen taakse, niin mukavaa kuin se olisikin. Kollektiivista omaatuntoa ei ole. Toisaalta X voi ottaa päätöksentekoprosessiin mukaan kaikki ne kollegat jotka haluavat tuoda siihen oman näkemyksensä, havaintonsa, mielipiteensä. Mutta itse päätös, niin vaikea kuin se onkin, sen pitää olla X:n tekemä. Ja hänen on näytettävä se luonteenlujuus, joka häneltä odotetaan.

Kommentti

Tämä oli tymäkkä luku... joka herätti monta käytännön kysymystä – jälleen. Mutta hyvä kun 'äänensävy' - siis se KUINKA asiat hoidetaan nostetaan esiin! Mutta jatketaan eteenpäin! Välihuomiona:

Googlasin Friedrich Glaslin, koska nimi tuntui jotenkin tutulta. Hauskaa oli että yksi 'osuma' vei Vantaan Steinerkoulun lehden Satakielen ammoiseen numeroon. (Laura Colliander, Kohtaamisen kiemurat yhteisön voimavaraksi s.6-11). Totta! Mehän kuulimme Steinerkasvatuksen liiton syyspäivillä vuonna 2011 Glasl'sta ja kriisin yhdeksästä vaiheesta! 

Nyt kuin luin tuota juttua - niin siinä on paljon sellaista mikä tulee tässä Wemberinkin kirjassa esiin. Mutta jotain on silti eri tavalla. Nyt näen että paukkuja pitää laittaa ihan valtavasti enemmän jo siihen, että pidetään yhteisö toimintakykyisenä.  

Niin usein on kysymys juuri siitä, että kuinka asiat esitetään. 

- Pia Pale

3. Lyhyt historiakatsaus

Rudolf Steiner

Ensimmäisen steinerkoulun avaamisesta (vuonna 1919) aina Rudolf Steinerin kuolemaan saakka (vuonna 1925)  täytyy kaksi eri osa-aluetta koulun toiminnassa erottaa selkeästi toisistaan; opetus sekä koulun johtaminen. Opettamisen suhteen Steiner puolusti hyvin selkeästi opettajan vapautta. Viranomaisen tai rehtorin ei sopinut vaikuttaa siihen, sillä he eivät tunne opetettavia lapsia. Se mitä luokassa tapahtuu on herkkä opettajan ja oppilaan yhteispeli, jota on mahdotonta ohjata ulkoa käsin.

Tietenkin tällä vapaudella on rajansa ja lainsäädäntö ja säännökset määräävät opettajien toimintaa. Esimerkiksi opettaja ei saa lyödä lasta Saksassa (eikä Suomessa!) ja monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa oppilasta ei saa edes koskettaa - opettajilta otetaan sormenjäljet varmuuden vuoksi. Useissa maissa on lähes kaikissa asioissa vähimmäismääräykset, joita tulee noudattaa. Steinerkoulut eroavat suuresti toisistaan siinä miten asioita hoidetaan; toisissa kouluissa on seikkaperäiset selvitykset toiminnan luonteesta kun taas toiset koulut reagoivat vasta kriisitilanteessa. Esimerkiksi, jos opettaja menettää vanhempien ja työyhteisön luottamuksen, toimenpiteisiin saatetaan ryhtyä nopeasti, hitaasti tai ei ollenkaan. Joskus opettajaa autetaan ja tilanne paranee, joskus hänet erotetaan. Joskus taas mitään ei tapahdu, vaikka esim. erottaminen olisi kaikille parempi ratkaisu. Kysymykseksi jää, kuka vastaa näistä päätöksistä? 

Aluksi meidän tulee muistaa, että opettaja on vastuussa kaikesta mitä hän opettaessaan tekee, ja tässä hänellä myös on suurin mahdollinen vapaus. Jokainen opettaja on tavallaan oma rehtorinsa.  Kasvatuksellisesti Steiner ei halunnut ylhäältäpäin johtamista, joka on täysin erilainen lähestymistapa siihen nähden mihin useat kunnallisten ja valtiollisten koulujen opettajat ovat tottuneet saadessaan tiukat ohjeet noin joka kolmas vuosi siitä mitä, ja miten heidän tulee opettaa.

Tästä huolimatta steinerkouluissakin toimii ylemmän johtamisen muoto, tai korvaava johtamisen elin, kuten Steiner itse sitä kutsui. On tunnettua, että Steiner piti erittäin intensiivisen harjoituskurssin ensimmäisille kahdelletoista opettajalle kaksi viikkoa ennen ensimmäisen koulun avaamista. Joka aamu pidettiin antroposofinen luento ihmisopista, joka yhdessä iltapäivän käytännön harjoitusten, sekä opettajien seminaarikeskustelujen lisäksi on steinerpedagogisen opetuksen perusta. Steinerin mukaan tähän koulutukseen osallistumisen oli tarkoitus korvata johtava taso koulussa. Hän sanoi; ”todellisessa opettajain tasavallassa me emme voi piiloutua ylempää tulevien sääntöjen taakse, vaan meidän tulee kehittää itsessämme siihen se, joka tekee täyden vastuun kantamisen mahdolliseksi, ja joka antaa meille täyden vastuun siitä mitä meidän tulee tehdä. Jokaisen täytyy olla itse täysin vastuussa. Emme tarvitse johtavaa tahoa, jos työskentelemme tällä kurssilla oppiaksemme sen mikä tekee koulusta toimivan.” (Rudolf Steinerin puheesta 20.8.1919)

Steinerin ihmisopin miettiminen ja sen syvällinen meditointi oli oleva se asia, josta jokainen opettaja sai kasvatuksellisen tietämyksensä. Tätähän opettajat tarvitsevat;  ihmisen ymmärtämisestä nousevia ajatuksia, jotka ovat kasvatuksellisesti hedelmällisiä. Ja nämä ajatukset nousevat nimenomaan ihmisen ymmärtämisestä.

Tämä  erityinen tapa ymmärtää oppilaita antaa jokaiselle opettajalle välttämättömät kasvatukselliset ja opetukselliset ideat, eikä opettaja tarvitse inspiraation lähteen vuoksi ulkopuolelta tulevia määräyksiä. Varmuus ihmisen tuntemuksessa sekä kasvatuksellinen inspiraatio joka sen pohjalta syntyy, ohjaavat opettajaa ja samalla yhdistävät hänet muiden opettajien yhteisöön. Kun käskyjä ei annetta ulkopuolelta saa opettaja olla luova ja vapaa. Hän on ihmisopin kautta inspiroitunut tuottamaan omat kasvatusideat, jotka vain tämä opettaja voi tuottaa omalle, erityiselle oppilasjoukolleen. Joten sen sijaan, että opettajaa käsketään tekemään jotain, on hän itse luonut itselleen luovan tavan opettaa, joka taas on syntynyt hänen syvästä ihmisen tuntemuksestaan sekä oppilaista joiden kanssa hän työskentelee.

Mitä opetukseen tulee, steinerkoulussa ei ole rehtoria* sillä jokainen opettaja on oma johtajansa, joitakin yllä mainittuja poikkeuksia lukuunottamatta. Ensimmäisessä steinerkoulussa näin ei kuitenkaan ollut. Oli nimittäin selvää että Rudolf Steiner johti koulua. Hän edusti koulua julkisesti sekä teki päätökset siitä, mitä koulussa tehtiin. Hän itse päätti henkilöstön sekä koulun käytänteet. Vuonna 1919 hän antoi koululle sen perusmuodon ja nimitti sen ensimmäiset opettajat. Myöhempinä vuosina hän nimitti lisää opettajia, mutta keskusteli valinnoista myös vanhojen opettajien kanssa. Hän ei pelännyt tehdä selväksi olevansa koulunsa johtaja. Tämän hän osoitti esimerkiksi kommentillaan, jossa hän tuo esille huolensa opetuksesta; "Niinpä minä steinerkoulun rehtorina vaadin, että kirjaan kirjoitettu tiede pidetään poissa luokkahuoneesta."**

Steinerkoulujen määrän kehitys maailmanlaajuisesti

Nykypäivänä on toisin. Useimmissa kouluissa koulun käytännöt, sekä esimerkiksi henkilökuntaa koskevat päätökset ('potkut, palkkaukset, ylityöt, jne.'), keskustellaan ja päätetään edelleen opettajain kokouksessa.*** On helppo ymmärtää, miten tästä tuli tapa kun tutkii vanhoja konferenssidokumentteja vuodesta 1919 vuoteen 1924. Silloin huomaa, että vaikka Rudolf Steiner olikin koulun rehtori, hän pysytteli taka-alalla ja näki itsensä enemmänkin ohjaajana, joka halusi antaa vastuun koulun pidosta opettajille itselleen. Alla on ote kirjeestä johon usein viitataan, ja jonka Steiner kirjoitti opettajille 15.3.1925, kaksi viikkoa ennen kuolemaansa;

’Hyvät steinerkoulun opettajat,
Teistä erossa oleminen näin pitkään on vaikeaa. Ja nyt minun on asetettava päätösten teko, mihin itse luonnollisesti olen aina ottanut osaa, teidän käsiinne…’

Näissä Steinerin sanoissa piilee ongelma. Toisaalta hän sanoo olleensa vain osallisena päätösten tekoon, mutta toisaalta Steinerin on nyt annettava vastuu päätöksistä opettajille. Henkilö, joka on ollut tasa-arvoisena osallistujana päätösten teossa, ei voi olla se joka antaa toisille luvan päätösten tekoon. Tällainen henkilö nähdään sen sijaan useimmiten johtavassa asemassa olevana. Tähän ongelmaan palaamme myöhemmin. Samassa kirjeessä Steiner myöhemmin kirjoittaa;

"se, mitä olemme yhdessä tehneet,
luo nyt voimaa opettajien keskuudessa,
voimaa jatkaa eteenpäin omassa kollegiossanne."

Rudolf Steiner viittaa opettajiin "omassa kollegiossanne", toisin sanoen hän ei sano, miten tulee jatkaa, eikä anna edes mitään ohjetta. Hän jättää päätöksen opettajille. Hän ei nimeä seuraajaa itselleen, mutta ei hän myöskään käske heitä tekemään päätöksiä yhdessä. Hän ainoastaan antaa vapauden opettajille päättää, miten koulua tulee johtaa tulevaisuudessa. Sen sijaan hän asettaa pyynnön, että se voima ja henkinen ulottuvuus jota tähän saakka on työstetty, säilyy hengissä. 

Opettajien tuli siis tehdä päätös jatkosta, ja sen sijaan että he olisivat päättäneet valita Steinerille seuraajan, he päättivät jatkaa koulun johtamista yhdessä. Oliko tämä päätös oikea?

Tässä kirjassa väitän, että tuo päätös ei ollut paras mahdollinen. Tietenkin kaiken tekeminen yhdessä kuulostaa hyvältä. Tulen osoittamaan, että yhteisjohdolla on selkeitä hyviä puolia rehtoriin nähden, sillä se tuo voimaa arvoihin joita haluamme ylläpitää. Toisaalta, yhteisön yhteisjohtaminen on haastavaa. Ensin on päätettävä, miten asioita johdetaan. Kuinka yhteisö johtaa koulua?  Jo pelkkä termi ’yhteisjohtajuus’ on ristiriitainen. Vuorikiipeilyopas johtaa yleensä henkilöitä jotka eivät ole vuorikiipeilyoppaita. Kuka johtaa silloin, jos kaikki olisivatkin kiipeilyoppaita? Valittaisiinko joku johtajaksi? Vaihdettaisiinko johtajaa vähän väliä? Eikö kukaan ota omiin käsiinsä johtoa silloin kun kaikki pysähtyvät keskustelemaan jokaisesta päätöksestä yhdessä kesken matkan? Entä jos pitäisi päättää nopeasti ja yksimielisyyttä ei löydy, otetaanko mukaan äänestyskäytäntö?

On useita tapoja järjestää yhteisjohtajuus, mutta suurin kysymys on, miten se toimii parhaiten. Steinerkouluille asia ei ollut selvä aluksi, eikä ollut edes selvää pitäisikö asioita hoitaa yhdessä vai valita rehtori. Rudolf Steinerin ilmaus 'omassa kollegiossanne' tarkoitti yhteistä työskentelyä koulun johtamisessa ja sen työn synnyttämän sisäisen voiman vaikuttamista.

_____

PP kommenttiraita:

*
Suomessa kaikissa kouluissa on lain määrämä rehtori, joka vastaa koulun toiminnasta. Laki ei kuitenkaan estä sitä, etteikö koulun johtamista voida tehdä yhteisesti. Etenkin kun kyse on pedagogisesta johtajuudesta (mikä on aivan äärimmäisen kiinnostava asia) pitäisi miettiä mitä se on ja miten se hoidetaan - ettei se jää oman onnensa nojaan.

**
Kuten Weberkin viitteissä huomauttaa, tätä asiaa ei saa käsittää väärin. Steiner ei halunnut tiedettä pois luokkahuoneista. Hän halusi, että tiede olisi elävää luokkahuoneessa - ei kuollutta kirjan tekstiä. Tämä esimerkki on mukana näyttämässä, että Steiner todella esitti koulun johtajana pedagogisia vaatimuksia opettajakunnalle.

***
Useimmissa Saksan ja kaikissa Suomen steinerkouluissa kouluyhdistyksen hallitus on laillisesti vastuussa koulun henkilöstön työsuhteista. Se, miten käytännössä asioita hoidetaan varioi paljon eri koulujen välillä. Opettajakunnalle annettevassa vastuussa palkkauksen ja erottamisen yhteydessä on oltava tarkka, jotta esim. yksityisyyden suojaan liittyvät asiat tulee huomioitua.

pp