Yhteistyö on inspiroivaa, kun ihmisten välinen kemia toimii. Silloin useimmat asiat sujuvat helposti. Jos kemia ei toimi, työ on raskasta ja turhauttavaa. Siksi hyvät organisaatiorakenteet ovat vain luurankoja. Tärkeää on luurankojen elävä liha ja veri. Jos tulen toimeen jonkun kanssa, useimmat tehtävät sujuvat nopeasti ja helposti.
”Voisitko hoitaa tuolien asettamisen koulun salissa? Minulla on valtavasti korjattavaa.” ”Ei ongelmaa. Milloin se pitää tehdä?” Mutta jos on kitkaa, siitä tulee rasittavaa.
”Voisitko ripustaa nämä kuvat puolestani?” ”No, se ei oikeastaan kuulu minun työtehtäviini. Ehkä voin hoitaa sen ensi viikolla.”
Yleensä keskinäinen luottamus ja inhimillinen lämpö tekevät yhteistyöstä mutkatonta. Epäluottamus, kateus, kauna ja muut pahat henget hidastavat työtä ja tukahduttavat sen. Organisaatiomuodot, joita esittelen tässä kirjassa, edellyttävät luottamuksen ja hyvän tahdon ilmapiiriä. Jos tämä puuttuu, miten sen voi luoda?
Tässä on kaksi toisiaan täydentävää lähestymistapaa.
Molemmat ovat tehokkaita, molemmilla on hintansa, molemmat vaativat kovaa työtä ja rohkeutta.
Jos olet osallistunut vuosikausia koulun kokouksiin, tulet ennemmin tai myöhemmin siihen karuun johtopäätökseen, että et reagoi läheskään niin vapaasti ja itsenäisesti kuin haluaisit. Päinvastoin, monissa tilanteissa huomaan, kuinka tyypilliset käyttäytymismallit astuvat voimaan, ikään kuin olisin ohjelmoitu. Joka kerta, kun kollegani M ilmaisee mielipiteensä, minua ärsyttää ja tunnen pakkoa osallistua keskusteluun ja esittää vastalauseen. Tai toisissa tilanteissa tunnen tarvetta huitaista ihanteillani ja periaatteillani muita päin naamaa, ilman että näen, kuinka haitallista se on. Toinen esimerkki: kollegani L on ehdottanut oppituntien vähentämistä kolmanneksella, jotta saavutettaisiin suurempi tehokkuus. Minulle tämä aiheuttaa ahdistusta. Kuinka voin käsitellä kaiken oppilaiden tarvitseman aineiston neljässä oppitunnissa kuuden sijaan? Rehellisesti sanottuna, sielussani on enemmän ahdistusta, aggressiota ja turhamaisuutta kuin haluan myöntää.
Ja tietyissä tilanteissa nämä tunteet, pelot, aggressio, tunnustuksen kaipuu ja menestymisen tarve ohjaavat minua huomaamattomasti, ja se on minulle vaikea hyväksyä. Nämä tunteet heikentävät itsemääräämisoikeuttani.
Kuinka voin tunnistaa nämä käyttäytymisohjelmat ja vähentää niiden vaikutusta minuun? Voinko päästä niistä eroon kokonaan?
Psykologia tarjoaa yhden ratkaisun. Hyvä psykologi voi auttaa minua pääsemään näiden käyttäytymisten juurille ja valaisemaan niitä. (Niiden löytäminen ja ymmärtäminen on hyvä alku.) Mutta sitten alkaa todellinen työ: näiden syvällä sielussani vaikuttavien käyttäytymismallien purkaminen. Goethe esimerkiksi onnistui tekemään tämän itse joidenkin ahdistustensa kanssa. Mutta hyvä psykologi voi olla suuri apu. Hän voi auttaa minua tuntemaan oloni vapaammaksi ja itsenäisemmäksi siinä, mitä teen. Hän ei voi tehdä työtä puolestani, mutta asiantuntemuksellaan hän voi auttaa minua auttamaan itseäni. Todellisuudessa tällä polulla on esteitä, esimerkiksi ylpeys ja ennakkoluulot. "Miksi tarvitsen psykologia? En ole mielisairas." Et ole, mutta et myöskään ole itsenäinen tekemisissäsi.
Eräs lähestymistapa löytyy Goethen ja Schillerin yhteistyön salaisuudesta. Tätä käsitellään tarkemmin vuonna 2014 ilmestyvässä erikoisjulkaisussa.
Toinen polku on yhteisöllinen lähestymistapa. Sen tavoitteena on myös vahvistaa sielun valoa. Tämä polku johtaa uuteen, yhteisölliseen juhlaan.
Olen juuri lukemassa kirjaa Ichiro Kishimi / Fumitake Koga:n kirjaa
"Kaikkien ei tarvitse pitää sinusta
Vapaudu muiden odotuksista ja uskalla olla oma itsesi"
Esim:
https://www.suomalainen.com/products/kaikkien-ei-tarvitse-pitaa-sinusta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa kun annat palautetta ja kerrot ajatuksistasi!