8. Luottamuskysymys

Jos ollaan todella yksimielisen päätöksenteon kannalla, se tarkoittaa samalla, että jokaisella on yhtäläinen veto-oikeus. Tarvitaan siis vain yksi henkilö yhteisössä, joka vastustaa päätöstä, jolloin sitä ei siis voida tehdä. Tällä tavalla yksilöllä on paljon valtaa. Hän voi pysäyttää keskustelun ja päätöksenteon kokonaan. Voidaankin väittää, että tässä myös nähdään yksilölle annetun luottamuksen määrän. Jokaisen henkilön harkintakykyyn luotetaan niin, että hän ei käytä veto-oikeuttaan omaksi edukseen, vaan koko yhteisön hyväksi. Jotkut menevät vielä pidemmälle ja sanovat: jos joku kokee henkilökohtaista vääryyttä tehtävän päätöksen vuoksi, ja siksi haluaa vastustaa päätöstä, me otamme asian vakavasti emmekä tee tälläista päätöstä. Sillä jos päätös ei voi olla sinun, se ei voi myöskään olla meidän päätöksemme.

Syy siihen, miksi tällainen näkökanta on mielenkiintoinen, on että se perustuu luottamukseen. Itseasiassa se perustuu niin suureen luottamukseen, että henkilölle annetaan mahdollisuus vastustaa ja pysäyttää ehdotuksia, jotka vaikuttavat koko yhteisöön.

Yleensä veto-oikeus nähdään eri valossa. Puhutaan jokaisen mahdollisuudesta puolustaa omia lähtökohtiaan ja pyrkimyksiään. Esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston päätöksenteko on hyvä esimerkki; yksi henkilö voi pysäyttää vastustamalla kaikkien muiden etenemisen asian suhteen. Meillä asiat ovat kuitenkin toisin. Kaikille henkilöille on annettu mahdollisimman paljon vastuuta ja luotamme siihen, että jokainen yksilö tekee parhaansa yhteisön eteen. Tästä syystä jokaisella on myös vastustusoikeus, joka on vallan väline. Jokaisella yhteisön jäsenellä on tämä oikeus. Mikä valtava määrä luottamusta!

Vaikka tämä onkin mielenkiintoista, kannattaa asiaa miettiä vastuullisuuden kannalta pidemmälle. Sen sijaan että yksilölle annettaisiin luottamus löytää yhteisölle paras mahdollinen ratkaisu, häneen luotetaan vain tarpeeksi sanomaan ’ei’. Päätöksen vastustaminen ei johda positiiviseen lopputulokseen vaan estää sen. Vastustavan mielipiteen jälkeen ei ole ratkaisua. Positiivinen tulos syntyy vain, jos uusi ratkaisu ongelmaan voidaan keksiä ja päättää yksimielisesti.

Tästä käy selväksi, kuinka yksimielisyydestä vastustusoikeuden (veto-oikeuden) kanssa ei voida puhua luottamuksen osoittamisena yksilöä kohtaan. Päinvastoin se osoittaa inhimillisen kekseliäisyyden aliarvioimista. Yksimielisyys millä hinnalla hyvänsä on hienolta kuulostavasta sanasta huolimatta itseasiassa epäluottamuksen osoitus, vaikka sitä ei kukaan sanoisikaan ääneen. Tämä on noloa, sillä puhumme mielellämme luottamuksesta mutta kun sitä todella tarvitaan, sitä ei itseasiassa ole lainkaan.

Tämä on noloa myös opetuksessa. Nimittäin kuinka paljon puhummekaan steinerkouluissa kasvattavamme tuotteliaita ja luovia kykyjä oppilaissamme vaikka samalla koulunjohtamisessa opettajat eivät, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, luota muiden luovuuteen. 

Täytyy ymmärtää selkeästi mitä tämä tarkoittaa. Ne henkilöt, jotka seisovat luokkahuoneissa joka päivä ovat siis enemmän tai vähemmän epäileviä mieleltään. Asiaa pahentaa se tosiasia, että tätä epäluottamuksen ilmapiiriä ei välttämättä tunnisteta, sillä luottamusta pidetään steinerkoulujen yhtenä peruspilarina. Onhan yhtenä päätavoitteenamme rohkaista oppilaita luottamaan ulkopuoliseen maailmaan. Toisin sanoen koulujen mainostama luottamuselementti saattaakin muuttua suljettujen ovien takana epäluottamukseksi. Ideologian ja todellisuuden välillä on suuri kuilu ja siihen ei olisi tarvetta. On nimittäin olemassa jotain parempaa: luottamus kollegojen kykyihin toimia luovasti.

7. Kuka uskaltaa, se voittaa

- Positiivinen vastaesimerkki

Ensimmäisen maailman sodan lähestyessä loppuaan kävi selväksi, että vanhat yhteiskunnalliset rakenteet olivat hajoamassa. Vuonna 1917 oli Venäjän vallankumous, 1918 myös Saksassa puhkesi vallankumous. Kuningasvalta katosi. Kommunistinen Venäjä ei saanut vain uutta johtoa vaan myös uuden talousjärjestyksen. Se oli ehkä vielä merkityksellisempi seikka. Siellä missä oli ennen ollut yksityinen kapitalismi, oli nyt valtion kapitalismi vallalla. Kaikki pankit ja isommat yritykset, tehtaat ja maatalous oli kansallistettu. Marxistisen ideologian mukaan tuotannon (tehtaiden, maan, ym) tuli kuulua yhteisölle, eikä kouralliselle porvareita. On yleisesti tiedossa, ettei tämä toiminut kovin hyvin. Kenelläkään ei ollut tarpeeksi vastuuta - eikä kannustimia. Niinpä systeemi toimi vain valtavan paineen alla ja vain kahden sukupolven ajan. Toisaalta, meillä on nyt käytössä yksityinen kapitalismi jonka johdosta varallisuus kertyy yksille, valtaosan yksilöistä ja yhteisöstä jatkuvasti jäädessä yhä vähemmälle ja vähemmälle.

Vuonna 1917 Rudolf Steiner alkoi kehittää ideoita uutta yhteiskuntajärjestystä varten. Hän halusi vapauttaa molemmat, valtion ja yksityisen talouden siitä vakavasta ja yksipuolisesta heikkoudesta joka niillä on, käyttämällä eräänlaista aikasykliä. Lyhyimmällä mahdollisella tavalla ilmaistuna Steinerin kolmijäsenteisessä yhteikuntajärjestyksessä työntekijä ottaa täyden vastuun työstään. Hän johtaa sitä itse. Mutta se on kaikki mitä hän voi tehdä. Hän ei voi myydä eikä luovuttaa tehtävää eteenpäin. Jos hän jättää tehtävänsä, yhteisö ottaa johdon ja vastuun vähäksi aikaa. Sitten yhteisö etsii oikean henkilön hoitamaan tehtävää. Nyt tämä ihminen asetetaan tehtävään ja hän ottaa siitä täyden vastuun, kunnes hän vuorostaan lähtee. (Tämä ei siis ole täydellinen Steinerin kolmijäsenteisen yhteiskuntajärjestyksen kuvaus, aiheesta löytyy paljon perusteellista kirjallisuutta).

Tästä on hyötyä kummallekin puolelle, yksilölle ja yhteisölle. Vastuulliselle yksityiselle aloitteelle ja yhteisön hyvinvoinnille. Toinen tulee mukaan kuvioon toisen perässä. Vastakkaiset kannat ratkeavat ajan kuluessa. Tämä idea osoittaa tien johtaa koulua samalla kertaa kouluyhteisön jäsenten avustuksella ja vastuuta kantavien yksilöiden kanssa. Määrätyksi ajanjaksoksi yhteisö antaa täyden vastuun joillekin jäsenilleen työskennellä eri alueilla. Kun sovittu aika päättyy vastuu siirtyy takaisin yhteisölle kokonaisuudessaan. Näin meillä on elävä jatkumo, joka tekee yksilöistä vahvempia ja enemmän vastuullisia ja joka samalla ottaa  huomioon yhteisön vastuun ja täyttää sen.

Kuva: http://www.lebe-deine-berufung.de/en/trust-is-a-decision-based-on-radical-responsibility/   ---   Kiinnostava kirjoitus muuten! 

Kokeilu 1: Tübingen, Tübingenin vapaa Waldorf koulu Lokakuu-Joulukuu 2008

Tübingenin steinerkoulussa oltiin työskennelty seitsemän vuotta tuloksetta uuden palkkajärjestelmän kanssa. Aina kun puhutaan palkasta, niin ei liene yllättävää, että eri ryhmittymät kantavat sydämmissään huolta omasta edustaan. Kaikki ovat osallisia mitä suurimassa määrin. Näin ollen yksimielisen päätöksen saavuttaminen on paljon vaikeampaa kuin sillon kun pelissä ei ole niin paljon henkilökohtaista osallisuutta. Lisäksi, jos prosessissa ei ole kaikille selvää mitä tapahtuu, eikä yksimielistä päätöstä saavuteta, silloin asioista tulee vaikeita. Juuri näin tapahtui. Lyhyesti: Luottamuspula koulun hallituksessa olevien vanhempien ja koulun henkilökunnan välillä huipentui kesällä 2008 johonkin tapahtumaan, joka katkaisi kamelin selän. Vuosikokouksessa osa opettajista äänesti epäluottamuslauseen puolesta joitakin hallituksen jäseniä kohtaan, niin että hallitus hajosi. Juopa oli selvästi nähtävissä. Mutta todellinen vahinko oli vanhempien ja opettajien välisen molemmanpuolisen luottamuksen hajoaminen. Pitkässä juoksussa tällainen voi tuhota koko koulun.

Nyt tällä kriittisellä hetkellä oli kova paine tehdä jotakin. Niin päätettiin ottaa riski ja kokeilla jotakin uutta, nimittäin antaa Steinerin 'vastuun siirtämisen' -konseptille mahdollisuus. Kouluyhteisö antaisi yhdelle yksilölle täydellisen vastuun. Mutta koska koko asiassa oli kyse vanhempien ja opettajien välisestä luottamuspulasta, annettiin vastuu kahdelle ihmiselle: yhdelle vanhemmalle ja yhdelle opettajalle. Näiden kahden ei vain oletettu kehittelevän uutta palkkasysteemiä, vaan myös saattamaan se käytäntöön. Tähän heillä oli täysi valta!

Oli mahdollista vakuuttaa myös vanhemmat tämän päätöksen taakse. Vanha ja uusi vasta nimitetty hallitus olivat valmiita antamaan yritykselle mahdollisuuden. Avoimen keskustelun jälkeen äänestettiin ja projektille "Uusi palkkajärjestelmä", jonka laatisi ja panisi käytäntöön kaksi henkilöä, näytettiin vihreää valoa. (Luvussa 19 on tarkemmin käytännöistä).

Kiinnostavaa kyllä, ne jotka tehtävään valittiin olivat olleet vastakkaisilla puolilla. Nyt heidän oli tarkoituksella yhdistettävä voimansa. (Lisää aiheesta luvussa 19) He olivat molemmat halukkaita yhteistyöhön. Avuksi löydettiin myös ulkopuolinen moderaattori. Työ alkoi. Nyt vastuu koko asiasta oli yksin heidän käsissään. Heidän tehtävänsä oli suunnitella ja pistää käytäntöön sellainen palkkasysteemi, jonka koko yhteisö hyväksyisi. Ei mikään yksinkertainen tehtävä, etenkin kun ongelma oli ollut vuosia ratkaisematta. Mutta molemmat henkilöt tiesivät, että nyt luotavaa systeemiä ei yhteisö, tai edes pieni osa siitä, ammu alas. He tiesivät, että se systeemi, jonka he kehittävät otetaan käyttöön. Tämä oli syy, miksi vastuu ei ollut heille taakka - vaan itseasiassa se antoi heille siivet. Molemmat olivat otettuja saamastaan luottamuksesta.

Tulos oli ihmeellinen. Kahden kuukauden kuluttua työ oli tehty. Uusi palkkajärjestelmä oli käytössä siitä kuukautta myöhemmin.

Projekti oli erinomaisen vaikuttava. Se ei kuitenkaan ollut hienoin asia. Vaan muiden voimien käyttöön ottaminen. Ensiksi oli vastuullisuuden periaate, toiseksi luottamus ja kolmanneksi "vastakkaisuuden ja parantamisen" -periaate, joka tarkoittaa sitä että vastakkaista mieltä olevat ihmiset liitetään yhteen niin että he eivät estä, vaan pikemminkin parantavat toisiaan.

Oli olemassa kahden vastakkaisen yksilön välinen polariteetti, joka toimi tehokkaan patterin tavoin (lisää ilmiöstä luvussa 14). Toisaalta oli olemassa myös yksilön ja yhteisön välinen polariteetti. Yhteisö, jolla oli kokonaisvastuu asiasta siirsi vastuunsa kahdelle ihmiselle. Tähän liittyi suuri luottamus. Käytännössä ohje näille kahdelle oli: "Tehkää tämä meille. Teillä on meidän täysi luottamus. Mitä tahansa päätättekin, olemme varmoja, että olette harkinneet perusteellisesti kaikkea mistä me olemme tähän mennessä keskustelleet ja että tulette lopputulokseen, joka on hyvä yhteisölle." Tämä tarkoittaa yhtälailla että kaikki yksilöt, jotka muodostavat koko yhteisön, luopuvat veto-oikeudestaan omien henkilökohtaisten etujen saavuttamiseksi. Luopuminen henkilökohtaisista tavoitteista on huomattava asia. Mutta vain tätä kautta se vastuu, joka annettiin kahdelle ihmiselle muuttuu täydeksi vastuuksi.

On väärin kuvitella, että nämä kaksi ihmistä (moderaattorinsa kanssa), sulkeutuivat johonkin salaiseen huoneeseen ja kolmen kuukauden työn jälkeen julistivat juhlavasti työnsä tulokset. Päinvastoin. Viikkojen intensiivisen työn aikana heillä oli monia keskusteluja eri opetajaryhmien kanssa. He halusivat saada kaikki erilaiset näkökulmat pöydälle.  Heillä oli mahdollisuus käyttää hyväkseen suurta määrää hyödyllistä informaatiota, jota aiheesta oli kerätty viimeiset seitsemän vuotta. He tekivät alustavan konseptin ja toivat sen mukaan keskusteluihin. He saivat lainopillista apua ja toinen heistä jopa suunnitteli ja toteutti laskentaohjelman, joka kertoi heti miten tehtävät muutokset vaikuttaisivat jokaisen yksilöön sekä koko yhteisöön.* He olivat huolellisia siinä, etteivät unohda ainoatakaan merkityksellistä näkökohtaa. Sitten, kohta kohdalta he punnitsivat ne, keskustelivat niistä, loivat konseptin ja - tekivät päätöksensä. Oli onni, että nämä kaksi valittua ihmistä, joilla oli hyvä totuudellinen moraali (integrity) ja pätevyys, ottivat ilolla vastaan tehtävän olla vastuussa ja päättää asiasta.**

Jälkeenpäin ajatellen, jos olisi ollut mittari mittaamassa vastuuta ja luottamusta, olisivat tulokset olleet huippuluokkaa kummallakin asteikolla. On vaikea kuvitella suurempaa vastuuta ja enempää luottamusta. Kääntäen ajatellen tämä tarkoittaa, että muilla päätöksentekomenetelmillä niitä olisi ollut paljon vähemmän.
Toinen tehtävään valituista henkilöistä on sanonut: "Luottamus joka meihin kohdistui vapautti uskomattoman määrän energiaa. Onnistuin tekemään kahden-kolmen ihmisen työt, se oli jotain mitä en ole kokenut koskaan ennen. Nyt näen mikä tämän kääntöpuoli on. Vastuun puute halvaannuttaa ja heikentää ihmistä. Ilman luottamusta ei kukaan saavuta sitä mihin on mahdollisuuksiaan, mutta luottamuksen kanssa voi siirtää vuoria."***

 

---
Viitteet:

* Tämä kerrotaan vain koska kirjailija haluaa näyttää kuinka motivoituneita tehtävään valitut henkilöt olivat. Ohjelma itsessään ei loppujenlopuksi vaikuttanut kovinkaan suuresti lopputulokseen.

** Olivatko kaikki tyytyväisiä uuteen palkkajärjestelmään? Varmastikaan ei. Mutta se on sama asia enemmistöpäätösten ja jopa yksimielisten päätösten kanssa. Niin kutsutut "demokraattiset hyveet" eivät ole vanhentuneita tässä kuvatussa prosessissa.  Uutta systeemiä säädettiin vielä hieman tulevina vuosina, kaikenkaikkiaan se on osoittautunut hyödylliseksi.

*** Dieter Kötter, matematiikan, fysiikan ja uskonnon opettaja Tübingenin steinerkoulusta, toinen tehtävään valituista henkilöistä.