keskiviikko 28. helmikuuta 2018

17. Työtapoja

"Tools of the trade"

Kun yhteisö päättää antaa kahden tai kolmen ihmisen tehdä päätöksen, esimerkiksi yhden vanhemmista, yhden opettajista ja yhden vanhimmista oppilaista, on tällä ryhmällä useita tapoja toteuttaa tehtävänsä. On monia metodeja, työtapoja, joista voi valita. Kaikkien yhteisön jäsenten tulee ymmärtää, että ne työtavat jotka valitaan - on ryhmän itsensä päätettävissä, ei muiden. Parhaassa tapauksessa yhteisö ei aseta mitään vaatimuksia sille miten työ tehdään. Oikeastaan ennakkoon täytyy olla sovittuna vain kolme asiaa. Kuka tekee mitä kenen kanssa ja paljonko aikaa heillä on?

Kuka? – Herra X ja Rouva Y.
Tekee mitä? – Löytävät uuden matematiikan opettajan koululle / tai suunnittelevat uuden palkkasysteemin koululle
Mihin mennessä? – 30. maaliskuuta vuonna x.

Ja tämä on tarpeeksi. Se mitä pitää tehdä on selvää. Miksi sanoa enempää? Täytyykö valituille kertoa, että heidän pitää olla yhteydessä muihin matematiikan opettajiin? Miksi sitä pitää erikseen vaatia? Ovatko X ja Y todellakin niin yksinkertaisia, etteivät he tule ajatelleeksi sitä itse? Miksi vaatia, että uusi palkkasysteemi ei saa tarkoittaa, että osa porukasta saa vähemmän palkkaa? Vai täytyisikö X:lle ja Y:lle kertoa että oikeastaan peruspalkan pitäisi kaikilla nousta? Mikä on näiden pyyntöjen pointti? Epäluottamuksen osoituksia? Vai ovatko ne vanhojen tapojen jäänteitä, ajalta jolloin jokaisella oli sormensa joka sopassa?

Ehkä on joitain tapauksia, joissa jonkinlaiset ohjeet ovat paikallaan. Mutta periaatteena pitäisi olla että mitä vähemmän ohjeistusta, sitä parempi.

Ne, joille tehtävä on uskottu, voivat valita hyvin varustellusta työkalupakista tarvitsemansa asiat. Seuraava 12 kohdan lista on muotoiltu kysymyksiksi.

  1. Tarvitsemmeko moderaattorin tai sovittelijan apua?
    Tarvitsemmeko jonkinlaista valvontaa?
  2. Kuinka saamme yleisnäkemyksen kaikista aiheeseen liittyvistä relevanteista asioista – objektiivisella tasolla, mutta myös emotionaalisella ja henkisellä tasolla?
  3. Tarvitsemmeko ulkopuolista asiantuntijaa (esim. laillisuusnäkökohdissa)?
  4. Mitkä asiantuntijat ja luovat ihmiset opettajista ja vanhemmista haluaisimme saada mukaan prosessiin?
  5. Ketkä oppilaat voisivat olla avuksi?
  6. Kuinka voimme työmme puitteissa osallistaa koko yhteisön, niin että jokaisella on mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja ideansa?
  7. Kuinka järjestämme aikataulumme?
  8. Mikä on kaikkein läpinäkyvin tapa kertoa yhteisön jäsenille kuinka hankkeemme edistyy?
  9. Milloin ja kuinka usein tarvitsemme avoimen keskustelun asiasta yhteisössämme? Milloin, kuinka usein ja missä kysymyksissä tarvitsemme kirjalliset lausunnot kaikilta joita asia koskee?
  10. Missä ovat prosessimme heikkoudet ja mitä voimme tehdä niille? Kuka tarkastaa säännöllisesti kriittisellä katseella prosessimme ja näkee heikot kohdat, jotka saatamme itse ohittaa? Milloin esittelemme ideamme yhteisölle ja otamme vastaan kommentit ja kritiikin?
  11. Tarkastelemmeko asian edistämisen yhteydessä myös emotionaalisia tasoja, joita se herättää (esimerkiksi, mitä pelkoja ihmisillä voi olla)? Osaammeko hoitaa tämän?
  12. Mitkä päätöksentekotavat valitsemme?
Tämä lista nostaa esiin 12 kysymyksen kautta erilaisia työtapoja, joita voidaan käyttää. Jokainen niistä johtaa uusiin työtapoihin. On järkevää jos valitut ihmiset käyvät jonkinlaisen peruskurssin siitä kuinka erilaisia metodeja ja työtapoja käytetään. Jos tulossa on suurempia muutoksia, esimerkiksi kurssi muutoksen hallinnasta. Joskus amatöörimäisyydellä voi olla jonkinlainen charmi – mutta ei se tarkoita sitä etteikö ammatillisuudellakin sitä olisi.

Kuva: CC0 Public Domain
PxHere

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti