6. Enemmistöpäätösperiaatteen ydin

Ensimmäisen steinerkoulun opettajat olisivat pudistelleet noloina ja kauhuissaan päätään, jos heidän olisi pitänyt käyttää kokouksissa äänestyskäytäntöä. Eikä syyttä, sillä enemmistön päätös on aina kaksipiippuinen asia. Sen käyttämisessä  on kuitenkin yksi hyvä puoli; se päättää loputtoman väittelyn, mutta vaatii myös hintansa. Usein sitä hintaa ei kuitenkaan huomata. Nykyajan demokraattisissa valtioissa enemmistön päätösvalta on jo sisäistetty käytäntö, jopa niin, että siitä on tullut meille sokea piste.

Demokratiasta puhuttaessa meidän on ensin selvitettävä eräs sekaannus sitä koskien. Seuraavassa en kritisoi demokratiaa, mutta yritän selventää sitä käsitteenä, sillä enemmistön päätösvalta sekä demokratia ovat eri asioita,vaikkakin niistä puhutaan usein samana asiana. Jos päätämme esimerkiksi oppilaiden kanssa asioista, emme päätä demokraattisesti vaan itseasiassa toimimme demokraattisella tavalla antamalla enemmistön päättää sen sijaan että yksi henkilö päättää kaikkien puolesta. Demokratiahan sanana tarkoittaa itseasiassa kansan ääntä kuninkaan äänen sijasta. Demokratiaa käytetään kuitenkin usealla eri tasolla, esimerkiksi valtiollisella- (macro democracy), yritys ja yhteisö- (mesodemocracy), sekä henkilökohtaisen elämän tasolla (micro democracy).  Toimivia käytäntöjä ei välttämättä voi tasojen välillä siirrellä vapaasti, ja tässä tekstissä käsitellään vain mesotasoa, eli yhteisödemokraatista päätöksentekoa.

Koska enemmistön päätösvalta valtiollisella tasolla on totuttu käytänne asioiden hoitamisessa, olemme unohtaneet sen ongelmakohdat mitä tulee yhteisöllisen tason päätöksiin tällä tekniikalla. Kun osallistujat keskustelevat asioista, he tuovat puheenvuoroissaan esille oman elämänkokemuksensa ja toiveensa sekä kiinnostuksensa aiheet sekä siihen mennessä oppimansa asiat. Samat ajatukset eri ihmisten kertomina voivat olla täysin erilaiset. Kun asiasta äänestetään, henkilöstä tulee kuitenkin vain numero paperilla ja kaikki äänet ovat samanarvoisia lopullisessa laskennassa. Oikeassa elämässä tilanne on kuitenkin eri, sillä henkilöllä jolla on vain vähän tietoa ja kokemusta käsiteltävästä aiheesta ei ole siinä tilanteessa samanarvoinen kommentoija, kun henkilö, jolla on laaja ihmistuntemus ja kokemus. Lisäksi on eri asia, jos mietitään koko yhteisön hyväksi toimimista tai jos kanta tuodaan esille itsekeskeisessä mielessä. Nämä asiat eivät tule huomioiduiksi äänten laskennoissa.

Rudolf Steiner sanoi "Minuus haluaa tulla tasa-arvoiseksi, itsenäiseksi. Mutta kun henkilö hyväksyy parlamentarismin, hän tuhoaa minuutensa kun hänen omasta tahdostaan tulee pelkkä äänestyksen ääni. Minuus loppuu sillä hetkellä kun yksilön tahdosta tulee ääni. Äänestämällä hän tappaa elävän sielussaan." (Ja tässä Steiner ei kritisoi parlamentarismia, vain äänestämistä).

Yksinkertaistettuna: äänestäminen häivyttää yksilön. Tätä ei useinkaan huomioida, sillä vaikka tänä päivänä emme puhu kuoleman prosesseista äänestämisen yhteydessä, emme voi kieltää sitä tosiasiaa, että yksilöt muuttuvat pelkiksi numeroiksi kun äänestystulokset lasketaan.

Samalla tavalla kun käytämme mikroskooppia nähdäksemme bakteerin todellisen muodon, voimme äänestämiskäytäntöä tutkimalla huomata sen henkilöä vähättelevän luonteen. Ihmiset eivät ole numeroita eivätkä halua itseään kohdeltavan sellaisena. Me hyväksymme tämän, mutta samalla menetämme hiukan yksilöllisyydestämme. Siksi äänestäminen on käytännöllistä, mutta ei ideaali toimintatapa. Makrotasolla on hyvinkin mahdollista äänestää monista asioista onnistuneesti, mutta keskitasolla äänestäminen voi olla käytännöllistä, mutta ei tyydyttävää, sillä se ei palvele henkilöä kokonaisuutena. Luultavasti tästä syystä se tulee myös jäämään historiaan toimimattomana, yksilöllisyyttä vähentävänä päätöksentekomuotona. Friedrich Schiller kuvaa kirjoituksessaan ’Demetrius’(1805) äänestämiskäytäntöjä huonoina sillä ’vaihtoehtoja tulee punnita, ei laskea niitä’. Tämä on täysin uusi ajattelutapa totuttuun verrattuna, mutta samalla mahdollinen tulevaisuuden viisaus.

Tiivistettynä

1. Yhteispäättämisen ideaali johtaa yleisesti yksilön vähenevään vastuuntunteeseen.
   
2. Jos halutaan tehdä tärkeitä päätöksiä yhdessä, kolme asiaa on huomioitava; kaikkia vaihtoehtoja täytyy olla aikaa miettiä, on nostettava esiin inspiroivia ideoita jotka vakuuttavat kaikki, sekä muun muassa täytyy olla kyky asettaa oma etunsa viimeiseksi. Kun nämä kolme osa-aluetta päätöksenteossa puuttuu, yleensä päätetään enemmistön tahdon mukaan.
   
3. Kun äänestetään enemmistön mielipide, ei ole väliä kuka on mitäkin mieltä asiasta. Yksilölliset erot ja osaaminen jätetään huomiotta.

Kun henkilöllä on vähemmän vastuuta ja hänen erityiset osaamisalueensa jätetään huomaamatta, on löydettävä vaihtoehtoisia tapoja päätöksentekoon. Edellä kuvatulla tavalla toimiva yhteisö ei toimi parhaalla mahdollisimmalla intensiteetillä.  Kekseliään yhteisön sijasta se vaikuttaa enemmänkin keskiaikaiselta klaanilta.  Jotain parempaa on oltava olemassa.