tiistai 3. tammikuuta 2017

12. Kuninkaiden tasavalta


Selittävä huomautus:
Sanonta 'kuninkaiden tasavalta' syntyi ystäväni Kerim Doosryn ajatuksesta vuosia sitten, ja se yhdistää älykkäästi kaksi mahdollisen vastakkaista ajatusta. On kuitenkin hyvä tietää, että steinerkoululiikkeessä sanaa 'kuningas' käytetään usein kuvaamaan metaforisesti 'jokaisessa elävää ideaalista ihmistä' (Friedrich Schiller) ilman siihen usein liitettäviä negatiivisia ja sotaisia konnotaatioita historiasta.  'Kuninkaan' henkiset kyvyt kuvastuvat häntä ajatuksen selkeydessä, viisaudessa, hyvyydessä, rohkeudessa, harkintakyvyssä sekä tietenkin oikeudentajussa. Koulujen joulunäytelmissä tämä henkilö on esillä kolmessa kuninkaassa, jotka saapuvat Jeesuksen seimen luokse.
Eräs parhaista steinerkoulujen ideoista oli antaa hetken opettaneiden opettajien myös hallinoida koulua. Idea on hieno, sillä opettajat saavat näin mahdollisuuden myös oppia kouluhallinnosta opettajuuden tärkeänä osana. Painopiste on sanassa 'saada' osallistua, pakkoa ei ole. Tämä antaa mahdollisuuden, mutta myöskin taakan.

Mahdollisuus on pitää molemmat jalat maassa. Sillä jos selviät johtamisen perusasioista sinusta tulee Schillerin sanoin: "kokonaisvaltaisempi henkilö" Opettaja ei ainoastaan elä 'pää pilvissä' kultturin korkeuksissa luokkahuoneessaan, vaan pitää myös jalat maassa lakeihin, sekä talouteen liittyvien asioiden hoidossa koulua johtaessaan. Steiner piti tätä hyvin tärkeänä väittäen, että henkilö muuttui erilaiseksi myös oppilaiden edessä tälläisen kokemuksen kautta. Schiller muotoilee, että ilman tietynlaista paatosta, joka kuuluu koulunjohtamiseen, ei henkilö ole saavuttanut 'laajempaa kokonaisuutta' (Schiller: Kirjeitä esteettisestä kasvatuksesta).


Jokaisen tulisi siis saada tämä mahdollisuus. Kaikkien ei sitä tarvitse ottaa, mutta mahdollisuus tulisi kuitenkin siihen kaikilla olla (huomio 43a, kts. luvun lopussa.)

Lyhyesti siis ajatus siitä, että koulussa voisi olla useita rehtoreita antaa sille mahdollisuuden kehittyä. Kaikki saavat mahdollisuuden oppia johtajuudesta, ja jos mahdollisimman monella on johtamiskykyjä, on se parempi kuin jos sitä on vain yhdellä henkilöllä. Johtajuus merkitsee paljon enemmän kuin pelkkää 'tavoitteiden asettamista ja saavuttamista', esim. suunnittelua, järjestelemistä, motivointia sekä seuraamista.  'Johtajuus tarkoitaa toisten voimaannuttamista johtamaan' sanoo Marvin Bower, joka on johtamistaidon asiantuntija. Jos mennään vielä pidemmälle, voidaan todeta, että jokaisen johtajan ja managerin tärkein ominaisuus on tehdä itsestään tarpeeton (huomio 44). Tästä syystä vain yhden rehtorin käyttäminen steinerkouluissa ei ole ideaalinen tilanne. Ei myöskään pienen rehtoriryhmän pitäminen. Johtajuus tarkoittaa toisten mahdollistamista johtajuuteen, mitä useamman, sen parempi. Tätä Rudolf Steiner halusi ollessa ensimmäisen steinerkoulun rehtori. Jokaisen halukkaan opettajan tulisi saada auttaa koulun johtamisessa.

Sosiaalisella tasolla yhden johtajan pitäminen yhteisön huipulla on sama asia kuin kuningaskunta. Pienempi, eliittinen ryhmä johtajia on kuin aristokraatit tai harvainvalta. Nämä valtarakennelmat ovat menneisyyttä. Tulevaisuutta ovat henkilöt, jotka kehittävät ominaisuuksia jotka auttavat heitä ottamaan vastuun yhteisön johtamisesta. Kuningaskunta ei ole tavoite. Ei myöskään aristokratia. Tavoite on itsenäisten vaikuttajien tasavalta. Sitä tarkoittaa parhaimmillaan ' kuninkaiden tasavalta';
ihmisten, jotka ovat kehittäneet, sanan parhaassa tarkoituksessa, 'kuninkaallisia' kykyjä itsessään. (huomio 45)

Direktiivinen ja hierarkinen järjestelmä antaa selkeät vastuualueet. Yhteisjohtajuus johtaa vähenevään vastuunkantoon. Jos halutaan yhdistää yhteisöllinen johtaminen selkeään vastuuseen, täytyy vastuu asettaa mahdollisimman monen henkilön käsiin yhteisesti. Kuninkaiden tasavalta voi siis ratkaista vastakkain asettelun vastuullisuuden ja yhteisöllisyyden välillä.

Kuten olemme nähneet, jotkut kollegat jäävät hiljaisiksi kuuntelijoiksi sen sijaan että ottaisivat täyden vastuun yhteisöstä, esimerkiksi silloin kun puhutaan palkkausasioista. Silti olisi hienoa, jos tällainenkin opettaja voisi uransa lopuksi todeta:  "Kun aloitin opettajana, en mitenkään olisi voinut tehdä henkilöstöratkaisuja. Nyt olen kiitollinen, että koulu antoi minulle mahdollisuuden tehdä niitä. Viimeiset kaksi vuottani koulussa olin jopa töissä henkilöstöpuolella! Olen kiitollinen koululle sekä kollegoilleni että sain tilaisuuden tähän ja lisäksi se on parantanut kykyjäni opettajana".

Tämä opettaja on kehittänyt uuden taidon. Hän on päässyt pelostaan ottaa vastuuta henkilöstöasioissa ja se on paitsi tehnyt hänet ihmisenä vahvemmaksi on sillä myös ollut positiivinen merkitys hänen opetukseensa. (Tutkimuksissa on todettu, että aikuisen henkisellä itsenäisyydellä on suuri merkitys lapsen ja nuoren terveelle henkiselle kehitykselle).

Tämän hetkisessä tilanteessa opettajat saavat osallista koulun johtamiseen kokouksissa,  mutta koska nekin toimivat yhteispäätösten periaatteella he eivät opi ottamaan täyttä vastuuta koulusta kokonaisuutena. He eivät opi tulemaan kuninkaiksi!

Myönnettäköön, että kuninkaita on myös nykyisessä tilanteessa, mutta he ovat muka-kuninkaita ja apotteja jotka heittävät painonsa verran puhetta yhteispäätöksissä. Avoin kuninkuus on kuitenkin parempaa kuin piiloteltu kuninkuus ja 'parempi' tarkoittaa tässä 'veljellisempää'.

Voimme siis todeta että koulun johtaminen yhteisöllisesti 'kuninkaiden tasavallan' mukaisesti on mahdollista, mutta 'kuninkuudessa' on myös taakkansa.

Ensimmäiset opetusvuodet ovat opettajalle raskaita. Ulkopuolisella henkilöllä, joka ei koskaan ole ollut vastuussa luokallisesta lapsia, ei ole ymmärrystä siitä mitä se tarkoittaa. Ensiksikin, opettaja on vastuussa siitä mitä opettaa. Ennen tuntia hänen täytyy valmistautua ja järjestellä, jälkeenpäin korjata töitä ja arvioida. Rudolf Steiner oletti että luokanopettaja tarvitsi jopa 6 tuntia valmistautumista. "12 oppituntia viikossa on tarpeeksi luokanopettajalle. Se tarkoittaa 8 tunnin työpäivää valmisteluineen". (Op.kokous, 8.9.1919)

Kahdeksan tunnin päivä ei jätä aikaa tai voimia koulun johtamiselle. Vain kun opettaja tottuu tähän paineeseen ja ei tarvitse enää niin paljon aikaa valmisteluun on hänellä ylimääräistä energiaa. Jotkut saavuttavat tämän tilan nopeasti, toisilla se kestää kauemmin. Siksi olisi väärin pakottaa tai odottaa, että jokainen opettaja vuorollaan johtaisi koulua. Jokaisen henkilön tulisi saada itse päättää tilanteensa (huomio 47). Kasvaminen vastuuseen ottaa aikaa, joten kuulosta järkevältä istua kokouksissa vaikka itse ei olisikaan vielä valmis ottamaan vastuuta. Mutta jos annetaan näiden opettajien ottaa kantaa yhteisessä päätöstilanteessa, se itseasiassa jatkaa vastuun vähenemistä. Toisten kanssa keskusteleminen kuulostaa järkevältä, koska toisen henkilön mielipiteen ja ajatusten kuuleminen on tärkeää ja auttaa, vaikka tämä henkilö ei haluaisikaan olla vastuussa päätöksestä. Mutta itse päätöksen tekeminen muiden kanssa aiheuttaa vastareaktion, sillä se luo illuusion vastuun ottamisesta.



Kaikissa järjestelmissä on kaksi huonoa asiaa; vastuu ilman mahdollisuutta päättää ja päättäminen ilman vastuuta.

Antamalla kaikille mahdollisuus päättää kaikesta on veljeyden käsite vääristyneenä. Toisin kuin aidossa veljeydessä, tässä tilanteessa on tasa-arvoa siellä minne se ei kuulu. Se, joka kantaa vastuun ei ole sama kuin se, joka sitä ei kanna.

Jokaisessa päätöksessä mukana oleminen on nykyajan ilmiö. Olemme tottuneet muodostamaan mielipiteitä asioista nopeasti. Me tiedämme paljon ja lausumme arvioita asioista vieläkin enemmän. Kun sitten olemme muodostaneet mielipiteen meistä on ihanaa päästä vaikuttamaan päätökseen. Arvosteluun tarvitaan sekä tunnetta että älyä, vastuunotto on tahdon alueella. Halussa muodostaa arvostelu/arvio asiasta, koska meillä on siitä mielipide, on itseasiassa jollain tavalla jotain ylimielistä. Vain silloin kun tahdon ponnistus, joka taas pitää sisällään suunnitelmallisuutta ja halun asian hoitoon, lisätään päättelykykyyn ja tunteisiin, on henkilö kokonaisvaltaisesti osallisena päätöksen tekemisessä (huomio 48).


Huomiot:

(Huom. emme ole suomentaneet johdonmukaisesti kaikkia viitteitä näin erikseen, suurin osa on ujutettu tekstin sekaan. Mutta, nyt, tässä tällä tavalla:)

43a:
Tälle löytyy myös perustelu. Musiikinopettaja, joka antaa yksityisopetusta, on myös vastuussa lakiin sekä talouteen liittyvistä seikoista koskien opetustaan. Yksityisopettaja vastaa näistä asioista itse. Tilanne on sama mm. lääkäreillä yhteisvastaanotolla. Mutta kun tilanteessa on useita henkilöitä mukana, siitä tulee myös ongelmallisempaa. Silti se on pakollinen osa työskentelyä tällaisessa yhteisössä, ja siitä voi vapautua vain yhteisellä sopimuksella muiden kanssa. Koulun johtaminen ei
siis ole kunniatehtävä, vaan pakollinen
 työn osa- alue.

44:
Martin Bower, The Will to Lead. Myös suuret kulttuuriset perustajat, kuten Zarathustra, Buddha sekä Jeesus Kristus halusivat toimia näin.

45: 
Tämä eroaa demokratiasta sillä se toimii meso-tasolla (yritykset ja organisaatiot).
Lisäksi, jokainen jäsen tietää, kenellä on vastuu tehtävistä ja toisinpäin, ja luottamus koskee myös päätöksentekoa. Tässä järjestelmässä yksittäisen henkilön vastuualue on pieni, ja lisäksi päätöksentekoprosessiin kuuluu, että kaikilla on mahdollisuus tuoda mielipiteensä esille ja kommentoida. Demokratia ei toimi näiden periaatteiden mukaisesti, ainakaan käytännön tasolla.

47: 
Caroline von Heydebrandt oli yksi johtavista opettajista ensimmäisessä steinerkoulussa, ja hän tahallisesti jättäytyi koulun johtamisen ulkopuolelle keskittyen täysin opetukseensa.

48: 
Näitä ajatuksia ei saa siirtää politiikan tasolle, sillä siellä voi olla perusteltua, että kaikki päättävät tietystä asiasta, joka koskettaa jokaista henkilökohtaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti